Elämä jänöpupun kanssa on erilaista kuin odotin.
Sekavaa kuin pulsu ojanmutkassa,
Ihanaa kuin villasukat paukkupakkasilla
ja harvinaisen nopeatahtista.
Välillä vituttavaa kuin koiranpaska keväthagessa,
Raskasta kuin jalattoman muflonin juoksuttaminen umpihangessa
ja järjetöntä kuin...noh...kaninpito.
Vaikka se yleensä käyttäytyy kuin juopunut gaselli,
päivääkään en vaihtaisi pois.
Siinä me istuttiin, Mervi ja minä. Veikkaampa että yhtä hämmentyneinä kumpikin. Mahtoikohan kumpikaan ymmärtää mitä kaikkea oli edessä?
Veeärrän juna puksutti menemään, konnarikin pysähtyi pientä matkaajaa ihastelemaan. Puolivälissä matkaa uskalsin ottaa riiviön boksista syliin, eikä aikaakaan kun se jo veti sikeitä loppumatkan. Sen verran piti herätä, että sai murista junaan nousseelle koiralle, syödä palan porkkanaa, katkaista kuulokkeet ja pissata penkille.
Tampereella vaihdettiin junasta bussiin, Nokialla toiseen bussiin ja viimeiset pari kilometriä käveltiin pilkkopimeässä ja vettä satoi kaatamalla. Tai no, Mervillä oli lokoisat oltavat kun sai keikkua boksissa vailla huolenhäivää. Vielä tänä päivänäkin se nukahtaa alle vartissa jos saa köllöttää kävelevän ihmisen sylissä.
Kotona oli hurjan ihmeellistä. Oli kissoja, oli uusi häkki, uusi palvelusväki, uudet äänet. Eikä sitä kannattanut häkissä pysyä, ensimmäiset viikot sain metsästää Täystuhoa niin sängystä, hamsterien purusäkistä kuin johtoja popsimasta (ja niitähän popsittiin urakalla stna.)
Siitä kaikesta on tänään tasan vuosi, melkein tunnilleen! Tuntuu kuin tuo pieni diktaattoriprinsessa olisi vasta eilen astunut taloon, mutta toisaalta en osaa enää kuvitella kanitonta elämää.
Monet taistelut on taisteltu, on juostu pitkin metsiä, popsittu pussitolkulla porkkanoita ja lapattu paskaa säkkitolkulla.
Pikkuperkele on aiheuttanut stressiä ja melkein hermoromahduksen, siihen on kulunut aikaa ja rahaa kun halusin sen elämästä täydellistä. Mervi on myös opettanut, ettei kukaan voi olla täydellinen, että hälle riittää vähempikin huomiointi eikä maailmanloppu tule vaikken jaksaisi viedä sitä ulos.
Tänään käytiin metsäpoluilla lehtien seassa juoksemassa, viimeisiä kertoja tänä vuonna. Syötiin herkkulounasta -tai Mervi söi. Pellava-hobbypluspuuro voikukanlehdillä ja pähkinöillä on kestosuosikki!
Katseltiin pikkukakkosta yhdessä, rapsuteltiin pitkän kaavan kautta.
Vuodessa Mervistä ei ole tullut vain lauman jäsen, vaan myös unohtumaton, ihana ystävä
♥
