SIVUT

tiistai 21. tammikuuta 2014

Lepää rauhassa, Mervi.


Ensimmäinen kanini, ensimmäinen tosiystävä. Ensimmäinen eläin jonka kanssa 
olen itkenyt onnesta.

Mutta ne hetket. Ne lukemattomat upeat hetket, ne kesäyöt ja auringonlaskut,
yhteiset herkkuhetket ja retket. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Taas valo viiltää taivaanrantaa
se päivän yöstä erottaa.

On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,
ei sitä tahdo käsittää.



Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
sinua paljon rakastin.



"Haluan eron jälkeen tuntea, että tein päätöksen tarpeeksi ajoissa. Ettei jokainen uusi huominen tuonut enempää kipua sille, jolle se todella merkitsee."






                           



Kuvia viimeisen vuoden varrelta.


lauantai 11. tammikuuta 2014

Tervetuloa Teppo!

Aniaras Theo eli tutummin Teppo-setä
Uusi vuosi aloitettiin meillä vähän etuajassa marsujengin puuttuvan uroksen saapuessa kotiin. Herran piti saapua vasta tammikuun marsunäyttelystä, mutta SHY:n näyttely sattui sopivasti joulukuulle ja siinäpä poika pääsi samalla kotiin kun olin Ilpon kanssa tuonne menossa.
Voi sitä huomion ja herkkujen määrää!
  Näyttelystä sen verran, että Ilpolla oli ainakin oikein mukavaa! SHY:n buffa huusi tyhjyyttään mutta omin eväin mennään juuri tästä syystä. Näyttelyn (yllättäen) ainoana kaniherrana Ilpo suorastaan kylpi huomiossa, kävi varmaankin yli kymmenen ihmisen sylissä, tutustui paikkoihin ja sai herkkuja. Ulkonakin käytiin, kun näyttelypaikalla oli lunta josta poika kovin pitää.

   Lähdin näyttelymatkalle Carolan mukana vain siitä syystä että Ilpo saa sosiaalistua ja pääsi kolmannen kerran automatkalle, jotta tottuu reissaamiseen ja näyttelypaikan häslinkiin jotka ovat väistämättä isona edessä. Oikein kiltisti Ippe käyttäytyi ja hurmasi ihmisen toisensa perään lempeydellään. Olipa tuo myös yhden sylittelijän mukaan hyväkäytöksisin kani jota hän oli koskaan nähnyt, hyvä Ilpo!
  Haimme Carolan kanssa ruotsalaistuomari Lotta Lingin asemalta ja hän oli myös paluumatkalla mukana, joten marsuista ja koirista tuli juteltua lähinnä ruotsiksi. Oikein kiva reissu siis!

Ilpo Jennin syliteltävänä

On rankkaa olla suosittu!