#121 Pienoiset erot poseerausinnossa ja muuta hupsua

Taannoisen pikakuvaussession tuloksia, voinee jotenkin huomata että toinen kuvattavista

ei ollut kamerasta kovinkaan innoissaan...

Kato kato äiti ota musta kuva ota ota!

No ota nyt yks kuva sitten.

Yks kuva...

...mä sanoin YKS KUVA.

Joo, Viola näemmä vihaa kameraa. Vihaa, isolla Veellä. Meh. 

  Asiasta kolmanteen, mä niin rakastan Suomen kesää. Säätilat vaihtelee kuin maanisdepressiivisen mieliala ja sekunnin sadasosassa saattaa kesken aurinkoisen päivän alkaa sataa kohmeisia kissanpentuja ja tiskirättejä. Jihuu! Tänään sain kanit aamulla ulos kunnes alkoi sataa noin nanosekunnin ulkoilun jälkeen. Noh, kanit sisälle, menee vartti kun taas aurinko paistaa ja kanit katsoo ikkunasta kettuuntuneena. Noh, kanit uudestaan ulos. Nyt meni jopa tunti ennen kuin TAAS tuli kaatamalla vettä... 

  Päätin luovuttaa, kiikutin kanit toisen kerran sisään ja uhrasin kuivan olemukseni nyhtämällä niille pää pusikossa syötävää, jotteivät aivan vaipuisi masennukseen. Ilpo the palliton potilas pääsi sisältä sadeen tauotessa ulos rallaamaan tunniksi, sitä kun ei haittaa vaikka tassut kastuu ja sisällä sohvalla niitä on astetta kivempi kuivatellakin. 

  Ollappa parempana puoliskona hentoisen eukon sijaan kunnon tyä ukkeli, jolla voisi teettää kaneille hienon katetun aitauksen... Meille on tulossa viisi hoitopupua ensiviikolla, ja koska ovat pienipäistä (ja kusipäistä) sorttia, taidan asuttaa heidät suosiolla talvikanilaan sillä pirtsakat intervallikirmailut jäneksen perässä eivät oikein inspaa. Hommaa siis riittää kun pitää saada talvikanilakin asuttavaan kuntoon ja ilma on syvältä rektumista. Tahdon Thaikkuihin...

(Asiasta kukkaruukkuun, edellinen postaus aiheutti ikean lihapullaakin mehevämpiä kommentteja ja ne taas aiheuttivat minussa pienimuotoista myötähäpeää. MINÄ saan kirjoittaa blogissani mistä haluan. Kun en mainitse kenenkään yksityishenkilön, saatikka yhdistyksen (josta en suinkaan puhunut) nimeä, en varsinkaan tee mitään väärin. Kun kerron aikuisten ihmisten harrastaneen suoranaista lapsellista, ajoittain pelottavaakin vainoamista ja erinäistä ulosteenjauhantaa keskenään aiheesta minä, ja sanon odottavani sen loppuneen, odotan silloin näiden itseään liiankin usein aikuiseksi siteeraavien tajuavan olla hiljaa. Mutta mitä saan? Lisää kitinää! Sikäli huvittavaa, että heti koetaan asiakseen tulla kitisemään omista kitinöistä ja samassa lauseessa muistutetaan että minä olen aikuinen, vanha ja viisas. Vaikka kyseiset kommentit aiheuttavatkin lähinnä huvitusta, pyydän kuitenkin jokaista enemmän tai vähemmän raivoilopissastalkkeria menemään itseensä ja keskittämään kiukun vaikka urheiluun. Myös käsityöt, kirjakerhot ja metsissä samoilu voivat helpottaa. Tästä eteenpäin voitte lähettää kiukkuviestinne osoitteeseen: Улица Ленина 5 as3, Siperia. )

Mutta hei, ottakaa tästä kisse. Ehkä se helpottaa.

#120 Täällä taas!

  Viime postauksesta on kulunut tuhottomasti aikaa talvella käyneen tietokoneäksidentin vuoksi,.Sen seurauksena vanha kunnon sumisamini on viettänyt letkeää lomaa kun tahtojen taistossa hän päätti kuolla. Kuvia on kuitenkin tullut nyt kevään aikana koneettomuudesta huolimatta räpsittyä jos ja kun jotain merkittävää on tapahtunut. Olen toisaalta ihan tarkoituksella pitänyt blogitaukoa, sillä Suomen Ulinayhdistykseksi ristimäni tydet ja tädet keskittivät yhteistuumin turhat kalorinsa minusta määkimiseen. (tässä kohtaa voi autistisinkin jantteri huomata etten puhu shy:stä vaan hams-te-ri-ih-mi-sis-tä. Selkokielellä saa uutiset mutta bloggaamaan en sillätavoin rupea, sori jorit.) Näköjään kuitenkin kaloreita riittää mutta blogitaukoa ei joten uusi kesä, uudet puput ja uudet kujeet, ja hehheh, uudet ulinat.
  Kuten näppäränä saatat huomata, on blogin nimi ja ulkoinen olemuskin muuttunut. Aika pupuisaa, eikö vain? Meillä kun ei enää asusta yhden yhtä pikkujyrsijää, vain kaneja (joista lisää myöhemmin) ja kissoja, joten siirsin aiemmin tehdyn kaniblogin ulkoasun nimineen tänne. Näinollen pupujen kanssa tulee paljon puuhailtuakin, ja blogi täyttynee nimenomaan pupujutuista.

  Meille ei oikeastaan mitään kummempia kuulu, kun ei missään olla käyty eikä tänne perämetsässä mitään maatamullistavaa tapahdu, joten aloitetaanpas esittelemällä kanilan uudet tulokkaat! Tai noh, eivätpä nuo enää niin uusia ole, mutta blogissa eivät ole vilkkuneet.

  Meille siis muutti ystävältäni Veeralta noin kuukausi takaperin rescuena 'leijonaluppa'kaverukset Siv ja Via! Lainausmerkeissä siksi koska papereita tyypeillä ei ole. Ovat todennäköisesti sisaruksia. Veeralle tullessaan tytöt oltiin pesty, puunattu, hoidettu hampaat ja kynnet, ja heistä selvästi näkee vieläkin vanhan 'huonomman' elämän jälkiä. Sivillä on alaetuhampaat vinossa, mutta tuo ei onneksi syömiseen vaikuta kun jauhaa takahampaillaan. Kovin arkoja olivat alkuun, mutta kun saivat Violasta kaverin ja pääsivät laitumelle, on näistä kehkeytynyt hurmaavia mussukoita!
  Via on siis tuo tummempi, kipakka karjanainen joka kuitenkin tykkää kipittää valjaissa ihan mopsityylillä pitkin pihaa. Siv taas kerjää rapsutuksia aina kun ihminen on näkyvissä, seuraa Violan kanssa koiramaisesti vapaanakin ja juoksentelee välillä eeppisesti kuin lihava lammas. Myös Violasta on tullut ihana lammaspupu, siitä näkee kuinka se nauttii ulkona asumisesta.

  Kesän puput siis asuvat perinteisesti ulkona, niillä on päiviksi komppareista koottu superiso laidun ja yöt ne viettävät leikkimökkikanilassa häkeissään. Pitemmittä puheitta, annetaan kuvien puhua puolestaan. Tässäpä siis kanien kesää!