SIVUT

torstai 24. tammikuuta 2013

Hamsulan kuulumisia!

Äärimmäisen laiska bloggaaja ilmoittautuu... Hamsulassa on kuitenkin tapahtunut tässä viikon-parin aikana kaikenlaista, Balandine's Rimatonna sai muksuja, näyttelyssä on käyty ja ruusukkeita haalittu ja uusia asukkaitakin saatu.

Pidemmittä puheitta, annan kuvien puhua puolestaan:



                                      

Abrax teki Urhot ja toi kivasti ruusukkeita kotiin.
Poika oli PLH1 ja BIS2.
Hilda -robo oli paras nuori lemmikkikääppäri.
 Ajax on saanut sovittua riidan miehensä Jurin kanssa, ja pariskunta elelee onnellista elämää läskeillen
ja juoksupyörää kolistellen.

 Abrax pääsi uuteen metrin mittaiseen lukaaliinsa asumaan. :3
 Tänään meillä syötiin peruna-porkkana-parsasosetta, johon heitin vielä kananmunan, lohta ja persiljaa.
 Pitkispoika Mioon on uponnut banaaneja rutkasti, mutta perskarvalaahus on sen mukainen! :3

 Joku urpo (Janetta) jätti cämpsypoikansa Tampereen näyttelyyn, joten pikkujäbät asuvat meillä
seuraavaan näyttelyyn saakka. Noita pallutellessa rakastuin tähän siniseen argentepoikaan, poitsu
on rauhallisuuden perikuva. :3
Lempinimekseen hän sai Allan, koska cämpsyjen nimet on meillä A-alkuisia.
 Cämpsypoika, joka tykkää lyödä kaikkea ja kaikkia.
 Pitihän Allanille kaverikin olla, joten veikka Aimo-Aleksanteri tulee asumaan samassa asumuksessa
Allanin kanssa.

 Hamsulan lellimussut ovat kaikki uroksia; Urho, Abrax, Untamo ja Obelix.
Obelixilla oli posetuspäivä, tässä tulos :D

 Sain väkerrettyä valmiiksi cämpsyjen kerrostalon! Tuossa asuvat tällä hetkellä Allan&Aimo, 
sinikantisessa Atso, liilaan muuttaa Gisele eli Annikki ja alimpaan tulee Alma.

Siemenseoskin loppui, joten tein lisää. Karkkilaatikossa robojen ruoka, edustalla syrkkien ruoka ja kinkkien ja campbellien sokeriton ruoka hyllyllä (hukassa).
Iski pienoinen blobleema; verhot rumasti täynnä ruusukkeita. :D
Nyt esillä on vain kivan väriset kumat, paras nuori ym -ruusukkeet ja muutaman hamsun isot ruusukkeet,
mm. Abraxin PLH1 ja BIS2 sekä Untamon ES2.

1 kommentti:

Turha ulina osoitteeseen Улица Ленина 5 as3, Siperia.