sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kaikki loppuu aikanaan.

  Niin moni on tullut kysymään, että koska uusia hamsteripoikueita? Viime poikueestahan on aikaa? Tuletko näyttelyyn? Haluatko poikasia? Olisiko urosta lainaan? Ja lopulta jokainen kysyy, MIKSI EI?

  Koska en jaksa kerta toisensa jälkeen vastailla, niin tässäpä kokonaisuudessaan. Poikasia ei tule, viime poikueesta on aikaa jo vuosi. Jos haluat hamsterin, käänny Saskia Purtilon tai Carola Roivaksen puoleen. Koska hamstereita on vähenevissä määrin, en myöskään käy hamsterinäyttelyissä kuin satunnaisesti ja silloinkin ilman elukoita. Kaikkia näyttää kiinnostavan, että miksi? Miksi säkin lopetat kun kaikki meni niin hyvin? Hamsterikasvatushan on kivaa, eikö vain?

  Harrastuksen ei kuitenkaan kuulu aiheuttaa ahdistusta ja kyyneliä. Ei sitä, että paineiden alla meinaa oma mielenterveys järkkyä. Ei sitä, että näyttelyistä yms. tulee pakollinen paha, ja koko harrastusta pyöritetään verenmaku suussa. Kaikki vittuilevat kaikille, suunnilleen jokainen on joko katkera tai muuten vaan hiekat synnytyselimissä. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että kasvatusta on jatkettava, vaikka ei kiinnostaisikaan. Mä en kuitenkaan enää jaksa.

  Tähän ei vaikuta mammalaumojen (katkerat) juorut, ei todellakaan: aikuiset ihmiset osoittavat vain omaa tyhmyyttään. Jos asiasta koen jotain häpeää, se on vain myötähäpeää. Aina ei mene nallekarkit tasan.
Nämä muutamat hamsuvuodet eivät kuitenkaan ole olleet silkkaa paskaa, ettei kukaan vain ymmärrä väärin.  
  Oon hirmu onnellinen siitä, että pahimmat teineilyajat hääräsin hamsujutuissa enkä pyörinyt kylillä. Että kasvoin ihmisenä siinä missä muut kasvoivat lähinnä leveyssuunnassa koska ES. Että muutamat aikuiset, kokeneet kasvattajat kohtelivat kuin aikuista ja luottivat että hoidan homman. Että pääsin reissaamaan Lappeenrantaa ja Oulua myöden näyttelyissä. Kasvatti hurjasti itsetuntoa sekä stressinsieto- ja suunnittelukykyä, ja voi niitä onnistumisen hetkiä kun ehdittiin viimetipassa junaan tai oma kasvatti valioitui. Niitä tulen muistelemaan vielä kiikkustuolissakin. Opin sosialisoimaan, servaamaan, tulkkaamaan enkkutuomareita, sihteeröimään, säästämään, laskelmoimaan, reissaamaan yksin ja vaikka mitä muuta. 

  Nyt on vaan aika nostaa kytkintä ja tehdä jotain muuta: hamsuharrastus antoi hurjan paljon enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. Ei, en niitäkään hetkiä kun raivohullu aikuinen on rähjännyt naama punaisena silkasta harmituksesta. Enkä niitä, kun huomaan pankkitilin hoikistuvan kuin Jutan superdietin kourissa.

  En mä olisi tämä sama Veera, jollen olisi aikoinaan saanut sitä ekaa hamsteria. Enkä puoliksikaan sama, jollen olisi uskaltautunut Urhon, Irman ja Oskun kanssa näyttelyyn. Vaikka hamsterit lähti, niin monta älyttömän tärkeää ihmistä jää.

Saattaa olla, että joskus palaan vielä hamsuilemaan. Toivon silloin vielä löytäväni jostain hamsterin, jonka sukutaulussa on nimi Pouta Poskikarva. Se oli mulle se kaiken hyvän alku. <3

B-poikue, Myssyn muksut kesällä 2012. Untamo, Tyhmy, Maisa ja Hestia. :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Turha ulina osoitteeseen Улица Ленина 5 as3, Siperia.